Koiran jalostus, mitä se on ?

Roduista    Kasvatuksesta, perinnöllisyydestä ja perinnöllisistä sairauksista    Eri siitosmuodot, niiden edut ja ongelmat


1.  Roduista

1.1  Rotumääritelmät

Rotumääritelmä kertoo, minkälainen puhdasrotuisen koiran on oltava eri ominaisuuksiltaan. Rotumääritelmä sisältää kuvauksen koiran ulkomuodosta, luonteesta ja liikkumisesta. Rotumääritelmät meidän tuntemassamme mielessä ovat syntyneet yleensä vasta tämän vuosisadan puolella, vaikka tätä ennenkin on ollut tarkkoja kuvauksia eri rotujen ominaisuuksista. Useimpien rotujen rotumääritelmät ovat myös säilyneet lähes muuttumattomina koko elinaikansa ajan. Rotuihin perehtymistä vaikeuttaa se, että kennelmaailmassa on useita kattojärjestöjä, jotka vastaavat rotumääritelmistä ja niihin tehtävistä muutoksista. Suomi kuuluu FCI :hin (Féderation Cynologique Internationale) kuten Isoa-Britanniaa (ja Irlantia) lukuun ottamatta kaikki muutkin Euroopan maat. Myös monet Väli-Amerikan, Etelä-Amerikan ja Aasian maista kuuluvat FCI :hin. Maamme kasvattajia ja täällä järjestettyjen koiranäyttelyiden tuomareita sitovat FCI:n rotumääritelmät. Mm. Iso-Britannia, Kanada, USA, Australia ja Uusi-Seelanti ovat kukin itsenäisiä ja niillä on omat rotumääritelmänsä

1.2  Mikä on rotu ?

Kynologisessa maailmassa kolme erillistä osa-aluetta yhdistyneenä toisiinsa määrittelee eri rodut.
    -Ensinnäkin koirat erottuvat toisistaan esi-isiensä takia: saman rodun kaikki yksilöt polveutuvat tietystä perusryhmästä koiria  ( ja vain tästä joukosta), jonka avulla rotu perustettiin.
    -Toiseksi ne erottuvat toisistaan käyttötarkoituksen tai tehtävän perusteella: jotkut rodut ovat erikoistuneet tietynlaisen riistan metsästykseen, toiset taas suorittamaan tiettyjä tehtäviä yhdessä isäntänsä kanssa ja jotkut saavat olemassaolon oikeutuksen yksinkertaisesti ihmisen halusta saada eläin seurakseen.
    -Kolmanneksi rodut erottuvat toisistaan tyypin perusteella, joko kirjoitettujen tai kirjoittamattomien määritelmien perusteella, joissa määritellään koko, rakenne, ilme, pään muoto, korvien ja hännän asennot jne. ja näiden seikkojen tulee olla samankaltaiset mainituissa puitteissa saman rodun sisällä.

1.3  Rotujen synnystä

Koirarodut syntyivät monin eri tavoin ja usein niiden alku on hämärä. Ei pidä ajatella, että ne 300 - 400 koirarotua, jotka nyt ovat olemassa, ovat ainoat mahdolliset tai ettei enää voisi syntyä aivan uusia rotuja. Koirien geneettinen joustavuus on sellainen, ettei lajin mahdollisille muunnelmille ole loppua. Uusia rotuja syntyy ja vanhoja kuolee ajoittain. Koirien geneettinen muuntautuminen jatkuu lakkaamatta ja juuri tästä syystä on mahdotonta, että joku rotu jäisi paikoilleen niin, että sen piirteet pysyisivät kiinteinä ja muuttumattomina riittävän pitkän ajanjakson aikana. On tiedostettava, että koirarodut ovat ihmisten tekemiä, ne on luotu keinovalinnan avulla loputtomasti vaihtelevasta koirien geneettisestä poolista. Rotuja ei pidä sekoittaa lajeihin tai edes alalajeihin, jotka syntyvät luonnossa luonnollisen valinnan seurauksena; koirarodut ovat vain epävakaita ihmisen luomia muunnelmia, jotka eivät säilyisi luonnossa muuttumattomina ilman ihmisen puuttumista.

Rotujen tärkeä ominaisuus on se, että ne on luotu kasvattajien toimesta - eikä rekisterien tai organisaatioiden, kuten esim kennelliitto. Koirarodun alkuperä ja kohtalo on sen kasvattajien käsissä, ensiksi, viimeiseksi ja aina. Kynologisten yhdistysten tehtävä on tukea kasvattajien työtä eikä päinvastoin.

Tavallisesti rotu on jo ollut olemassa hyväksyttävän ajan ennen kuin se saavuttaa pisteen, jolloin se rekisteröidään roduksi. Rodun 'hyväksyntä' on aina rodun historian kannalta keskeinen tapahtuma. Nykyisin asiat ovat niin, että rodun hyväksyntä on paljon ratkaisevampi (ja lopullisesti vahingollinen eläinten hyvinvoinnille) kuin mitä sen tarvitsisi tai pitäisi olla. Tarkastellaan aluksi mitä tarvitaan uuden rodun aikaansaamiseksi.

Ensimmäinen ja ratkaisevin tapahtuma on perustamistapahtuma, jossa äärellinen määrä koirayksilöitä valitaan antamaan panoksensa uuden koirarodun geneettiseksi materiaaliksi. Ne saattavat kaikki olla melko samanlaisia tai erota suurestikin toisistaan. Se millä on merkitystä on se, että äärellinen ja joskus aika pienikin määrä yksilöitä valitaan olemassa olevasta koirakannasta ja ne eristetään siten, että ainoastaan niiden geneettinen materiaali muodostaa uuden rodun geenipoolin. Tämä on itse asiassa seuraava tekijä: eristäminen. Jos perusjoukko jatkaa geneettisen materiaalin vaihtamista koko muun koirakannan kanssa ei rotua synny. Ilman uuden ryhmän geneettistä eristämistä ei tapahdu eriytymistä, joka puolestaan johtaa uuden rodun syntyyn.
Eristämisen looginen seuraus on seuraava tekijä: sisäsiitos. Jos perusryhmä on pieni tai keskikokoinen, sisäsiitos ei ole vältettävissä. Jos ryhmä on melko suuri tavallisesti ne, jotka ohjaavat uuden rodun syntyä pitävät jossain vaiheessa välttämättömänä vahva-asteista sukurutsausta tai sisäsiitosta saadakseen aikaan ei toivottujen piirteiden katoamisen ja toivottujen piirteiden pysymisen. Erityisesti, jos yksilöt ovat hyvin erilaisia halutaan tehdä sisäsiitosta vakaan genotyypin saamiseksi, johon kasvattajat määrittelevät haluamansa satunnaisen vaihtelun. Viimeinen olennainen tekijä on keinovalinta sillä pelkkä sisäsiitos ei tee tyypistä pysyvää tai karsi ei-toivottuja piirteitä. Kasvattajien täytyy valita niistä yksilöistä, joita ensimmäiset sukupolvet tuottivat siten, että ne, jotka osoittavat toivottuja ominaisuuksia saavat lisääntyä seuraavassa sukupolvessa. Näiden tekijöiden avulla määritellään uusi geenipohja, joka toivottavasti sisältää vain haluttuja piirteitä ja on kykenevä tuottamaan itsensä kaltaisia eläimiä hyväasteisella vakaudella ja jatkuvuudella.

 

2.  Kasvatuksesta, perinnöllisyydestä ja perinnöllisistä sairauksista

2.1  Rotutietoisuus

Rotutietoisuus on kasvatuksen perusta. Jokaisella koirarodulla on omat ominaispiirteet, jotka tekevät kyseisen rodun koirayksilöstä juuri siihen rotuun kuuluvan koiran. Ja nämä ominaispiirteet ovat juuri niitä, joiden mukaan kyseistä rotua jalostetaan.

Rotutietoisuuteen kuuluvat:
        - rodun alkuperäinen käyttötarkoitus
        - rodun toiminnallisuus (perustuu alkuperäiseen käyttötarkoitukseen)
        - koiran anatomian perusteet
        - rotumääritelmä (määrittää mm. mittasuhteet kuten korkeuden suhde pituuteen)
        - rotutyypilliset anatomiset yksityiskohdat
        - liikkeet
        - koiran luonne

2.2  Perinnöllisyydestä ja eri jalostusmenetelmät

Koiraa jalostaessaan kukin kasvattaja pyrkii valitsemaan nartulleen parhaan mahdollisen uroksen. Eri ominaisuudet periytyvät kuitenkin eri lailla. Joitakin ominaisuuksia on helpompi siirtää tulevalle polville kuin toisia. On kasvattajan itsensä asia mitä ominaisuuksia hän pitää tärkeimpinä. Ominaisuuksia (niin hyvien kuin huonojenkin) periytymistä voidaan vahvistaa käyttämällä linja- tai sukusiitosta. Suku- ja linjasiitoksella saadaan yhdennäköisempiä koiria ja jos paritettavat yksilöt ovat hyvin samantyyppisiä niin niiden pennuista voi tulla hyvinkin tulevia näyttelytähtiä.
Sukusiitos on paritusmenetelmä eikä jalostusmenetelmä, toisin kuin usein luullaan. Sukusiitosta tapahtuu silloin, kun paritettavat eläimet ovat toisilleen läheisempää sukua kuin populaation eläimet keskimäärin ovat. Käytännössä sukusiitoksena pidetään paritusta, jossa paritettavat eläimet ovat serkuksia tai sitä läheisempiä sukulaisia (sukusiitosaste > 6.25%).

Sukusiitosaste on sukusiitoksen mitta. Haitallisen sukusiitosasteen karkeana raja-arvona pidetään 10 %.

Yleensä kotieläinten jalostuksessa sukusiitosta on pyritty välttämään, koska sen seurauksena perinnölliset sairaudet lisääntyvät, hedelmällisyys ja elinvoimaominaisuudet heikkenevät. Koiranjalostuksessa sukusiitos on ollut varsin yleinen paritusmenetelmä. Syynä tähän lienee koirarotujen pieni eläinmäärä, tietämättömyys tai se, että tietoisesti halutaan lisätä jonkun hyvänä pidetyn yksilön määrää jälkeläisen sukutaulussa.

Sukusiitoksen haittoja ovat perinnöllisen vaihtelun väheneminen, perinnöllisten sairauksien lisääntyminen, heikentynyt hedelmällisyys ja alentunut elinvoima.

Linjasiitos on koiranjalostuksessa eniten käytetty menetelmä. Linjasiitoksella tarkoitetaan sitä, että linjataan sukutaulu johonkin nimeen (koiraan) joka esiintyy siellä kaksi tai useampia kertoja. Yleensä linjaus tehdään urokseen mutta se voidaan tehdä myös narttuun. Linjasiitoksella pyritään kertaamaan yhden hyvän eläimen osuutta sukutaulussa jotta sen hyvät ominaisuudet saataisiin maksimoiduksi.

Linjasiitos on ollut perusmenetelmä kaikkia menestyneitä kotieläinkantoja luotaessa. Linjasiitos on eräs sisäsiitoksen muoto, jossa kiinnitetään huomiota vain määrättyihin eläimiin, yleensä uroksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että linjan kantauros pyritään kertomaan linjassa mahdollisimman moneen kertaan eli jälkeläisen sukutaulusta näkyisi sama uros molempien vanhempien puolella useammassa kohdassa. Orjallisesti ja tiukasti noudatettuna tämä voi olla hyvinkin harhaan johtava menetelmä, jolla ei välttämättä saada ollenkaan haluttuja tuloksia aikaiseksi. Helposti unohdetaan, että jälkeläinen perii puolet geeneistään myös emältään ja jollei naaraiden laatuun kiinnitetä mitään huomiota, on lopputulos sekalainen; jälkeläisistä voi tulla hyviä mutta niistä voi tulla erittäin huonoja.

Helppo tapa saada selville onko koira linja- vai sukusiitetty on katsoa miten kaukana sukutaulussa esiintyy lähin yhteinen tekijä. Jos ajatellaan että Jekku esiintyy isän puolella toisessa polvessa ja emän puolella neljännessä, saadaan laskemalla 2+4 luku 6.  Tällöin kyseessä on linjajalostus. Jos lukema on viisi tai vähemmän kyseessä on sukusiitos. Kun lukema on 8 tai yli ei koira ole enää linjasiitetty.

Linjasiitos yhdistettynä myös tiukkaan naaraiden seurantaan tuottaa yleensä hyviä tuloksia. Tämä tarkoittaa sitä että, vain parhaat naaraat astutetaan parhailla uroksilla, jolloin jälkeläisillä on suurin mahdollisuus periä linjan parhaat ominaisuudet.

Linjasiitoksessa "linjataan" tuleva yhdistelmä johonkin tiettyyn, hyväksi havaittuun yksilöön ts. niin, että molemmat vanhemmat ovat sukua linjattavalle koiralle. Täten saadut tulokset ovat olleet hyviä ja menetelmä onkin varsin paljon käytetty. Sukusiitoksesta linjasiitos eroaa lievemmän muotonsa puolesta ja turvaa sukusiitosta paremmin geenipohjan laajuuden. On mahdotonta luoda linjaa ilman maltillista tai laajapohjaista sisäsiitosta, sillä se on ainut keino saada aikaiseksi tasalaatuisia eläimiä. Linja voidaankin määritellä seuraavasti:

Linja on joukko yksittäisiä yksilöitä, jotka kantavat samankaltaisia ominaisuuksia ja tuottavat yhdenmukaisia jälkeläisiä.

On olemassa hyviä ja huonoja linjoja; jotkut linjoista kehittyvät eteenpäin toiset taaksepäin. Kasvattajan tarkoituksena onkin aina pitää jo saavutettu taso yllä tai mikä vielä toivottavampaa kehittää sitä vielä paremmaksi. Monista linjoista voidaan kasvattaa uusia haaroja, joissa on alkuperäisen linjan ominaisuudet mutta sen lisäksi linjaan on viety joukko uusia ominaisuuksia.

Usein käytetty tyyppi linjasiitosta on ns. Bruce-Lowe-menetelmä: uros astuu nartun, joka on uroksen äidin täys- tai puolisisar. Tai mukailtuna: narttu astutetaan uroksella, joka on nartun isän tai äidin (riippuen siitä, mitä linjaa halutaan) täys- tai puolisisarus.

2.3  Siitosyksilöiden valinta
Siitosyksilöiden valinta on kaikkein tärkein asia jalostuksessa. Kotieläinjalostuksessa uroksella on suurempi merkitys siinä mielessä, että se voi saada paljon enemmän jälkeläisiä ja useammanlaisissa yhdistelmissä kuin naaras. Kunkin yksilön kohdalla on äidin merkitys aivan yhtä suuri kuin isän, joten molempien valinnassa on oltava yhtä huolellinen. On tutustuttava siitokseen käytettävien yksilöiden sukutauluun, vanhempiin, kaikkiin niiden jälkeläisiin, sisaruksiin ja puolisisaruksiin (eikä vain parhaisiin), jotta muodostuisi kuva näiden sukujen ominaisuuksista. Jos suurin osa yksilöistä suvussa jää alle tietyn tason, on turha odottaa joltakin huppuyksilöltä tuloksia jalostuksessa. On parempi käyttää keskivertoyksilöitä huippusuvusta kuin huippuyksilöä keskivertosuvusta.

2.4  Miten eri ominaisuudet periytyvät ?

On esitetty seuraavanlaisia periytyvyysprosentteja koiran eri ominaisuuksille. Prosenttiluku osoittaa sen, miten suuri osa koiran ominaisuudesta on geeneistä johtuvaa. Nämä luvut ovat suuntaa-antavia, sillä niiden oletuksena on, että ympäristön vaikutusta ei huomioida.

 

    lisääntymiskyky   10-15%

    pentuekoko   10-20%

    koiran paino   40%

    rungon pituus   40%

    rinnan syvyys   50%

    rintakehän leveys   80%

    pään leveys   35%

    kuonon pituus   50%

    säkäkorkeus   40-65%

    käyttöominaisuus (metsästys, paimennus)   10-30%

    hermostuneisuus   50%

    luonne   30-50%

Ja vertailun vuoksi :

    HD eli lonkkavika   20%

 

Kuten yllä olevista luvuista voi huomata on helppo jalostaa liian korkea ja massava koira, joka ei välttämättä enää vastaa rotumääritelmää. Käyttöominaisuuksien jalostaminen taas on huomattavasti vaikeampaa. Mutta koska koiran luonne periytyy aika voimakkaasti voidaan käyttöominaisuuksiin vaikuttaa jalostamalla oikean luonteisia koiria. Esim. karjan paimentamiseen tarkoitettu koira tarvitsee kovemman luonteen kuin seurakoira ja tämä luonteenpiirre pitäisi säilyttää rodussa.

Yllä olevista luvuista voi myös panna merkille ympäristön vaikutuksen eri ominaisuuksien esilletuloon. Koiran luonteeseen voi olla jopa 70% vaikutus ulkopuolisilla tekijöillä, kuten omistajalla ja koiran saamilla kokemuksilla (tai niiden puuttumisella). Lonkkavian (HD) periytyvyysasteen oletetaan olevan niinkin pienen kuin 20%, joten ympäristöllä on suuri vaikutus vian esiintymiseen. Tässä tapauksessa emme voi olla varmoja onko tutkimustuloksiltaan terve/sairas koira geneettisesti tutkimustuloksen kaltainen.
Otetaan esimerkkinä kaksi 7 pennun pentuetta, pentueet A ja B. Kummastakin pentueesta tutkitaan yksi pentu. Toisella, pentueen A koiralla, on HD A ja toisella (pentue B) HD C. Jos jalostukseen valittaisiin jompi kumpi vain koiran oman tutkimustuloksen mukaan olisi se koira, jolla on HD A. Mutta entäpä jos tutkittaisiin kaikki pentueiden koirat? Tuloksena voisi olla että pentueen A muilla koirilla on HD C -lonkat ja pentueen B koirilla HD A -lonkat. Tällöin valitsisimmekin sen koiran, jolla itsellään on C:n lonkat mutta jonka sisarukset ovat terveitä. Koira voi olla ulkoasultaan terve tai sairas mutta geneettisesti päinvastainen. Eli se mitä näemme ei välttämättä ole sitä mitä saamme. Tämän takia kasvattajalle on hyvin tärkeää tuntea koiriensa taustat ja että mahdollisimman moni koiran jälkeläisistä (ja yleensä koko populaatiosta) tutkittaisiin. Sukulaisten ja koiran omien jälkeläisten tietoja tutkimalla voi kasvattaja tehdä päätöksen käyttääkö koiraa jalostukseen ja minkälaisia yhdistelmiä hän tekee.
Tästä voi tehdä myös toisenlaisenkin johtopäätöksen. Koska koira perii puolet geeneistään äidiltään ja puolet isältään voi näiden geenien yhdistelmä olla sellainen, että koira on perinyt yhden geenin ominaisuudesta, jota on haluttu jalostamalla tuoda esille. Mutta koska näitä geenejä onkin vain yksi ei se näy koiran ulkoasussa ellei kyseessä ole dominoiva ominaisuus tai jos kyseisen ominaisuuden periytyvyysaste on pieni (eli ympäristön vaikutus ominaisuuden esilletuloon on suuri). Tällöin koira voi vaikuttaa keskinkertaiselta mutta jos sillä on takana vahva suku, jossa on paljon hyviä ominaisuuksia eivät ne ominaisuudet ole hävinneet, ne eivät vain ole tulleet esille juuri tässä koirayksilössä. On siis ehkä jalostuksellisesti oikeutetumpaa käyttää koiraa joka itse on keskinkertainen, mutta jolla on hyvä suku taustalla kuin itse erinomaista koiraa, jolla on huono suku taustalla.

2.5  Perinnöllisistä sairauksista

Länsigöötanmaanpystykorva on yleensä terve rotu, mutta sillä esiintyy jonkin verran seuraavia perinnöllisiä sairauksia:

 

    HD eli lonkkavika     periytymistapa  polygeeninen (tarvitaan useita sairaita geenejä)

    OD eli kyynärnivelen kehityshäiriö     periytymistapa  polygeeninen

    PL eli patella luksaatio     periytymistapa  polygeeninen

    HC eli harmaakaihi     periytymistapa  autosomaali  resessiivi

    RD eli verkkokalvon kehityshäiriö     periytymistapaa  ei  tunneta  tarkoin

    J175 eli verkkokalvon degeneratiivinen muutos     periytymistapaa  ei  tunneta  tarkoin

    PPM eli sikiöaikaiset sidekudos- ja verisuonijäänteet    periytymistapaa  ei  tunneta 

    kivesviat     periytymistapa  polygeeninen

    hammaspuutokset     mahdollisesti  osittain dominantti tai polygeeninen

 

Göötti on hyvin terve rotu ja vain hammaspuutoksia ja kivesvikaa esiintyy rodussa enemmälti. Lonkkavikaprosentti on siinä 15%:n luokkaa. Muita sairauksia esiintyy lähinnä yksittäistapauksia.
 Jokainen koira kantaa perimässään joitakin hyvin haitallisia perintötekijöitä, jotka sukusiitos "kaivaa" esiin. Koska lähes kaikki perinnölliset sairaudet ovat polygeenisesti tai resessiivisesti periytyviä on sukusiitoksella näiden sairauksien ja vikojen esiintymiselle haitallinen vaikutus. Linjatessa koira johonkin piilevästi sairaaseen yksilöön todennäköisyys haitallisen geenin tuplaantumiselle ja sairauden/vian esiintuloon kasvaa.

2.6  Jalostuksen yleiset periaatteet

Jalostukseen pyritään käyttämään mahdollisimman korkealuokkaista jalostusmateriaalia. Siitosyhdistelmää suunniteltaessa pyritään ottamaan huomioon yksilöiden luonteenominaisuudet, ulkomuodolliset asiat, sekä perinnölliset sairaudet ja viat. Jalostusarvoa määriteltäessä kiinnitetään huomiota koiran oman laadun lisäksi myös sen vanhempien, sukulaisten ja erityisesti sen jälkeläisten laatuun. Jalostuspohjaa pyritään laajentamaan ottaen huomioon rodunomaisuuden säilyminen.

 

3.  Eri siitosmuodot, niiden edut ja ongelmat

3.1  Sukusiitoksesta ja ss-kertoimesta

Kun linjajalostetaan on hyvä seurata sukusiitoskerrointa. Se ilmoittaa prosentuaalisesti niiden geeniparien lukumäärän, joissa molemmat alleelit ovat samoja, jolloin kyseinen eläin on saanut molemmilta vanhemmilta saman alleelin geenipariinsa. Tällainen geenipari on homotsygoottinen.
Korkein mahdollinen sukusiitosaste on 100%, tällöin on kyse identtisistä kaksosista. Sukusiitosaste ei saisi olla liian korkea. Sukusiitos on hyvä tapa jalostaa loistavia koiria, jos vanhemmat ovat itse huippuyksilöitä joilla itsellään ei ole vikoja - ja jos onni käy myötä !  Usein tällaisen sukusiitoksen tulos ei itse ole kovinkaan erinomainen, mutta kun se paritetaan edelleen saattaa sen jälkeläisistä tulla hienoja yksilöjä. Tämä johtuu siitä, että kyseisen eläimen perimä on tasalaatuista johtuen voimakkaasta sukusiitoksesta ja siinä kertautuvat haluttujen esivanhempien hyvät ominaisuudet suuremmalla todennäköisyydellä.
Sukusiitos lisää sekä hyvien että huonojen ominaisuuksien että myös mutaatioiden todennäköisyyttä. Tällöin huonostakin suvusta voi nousta esiin joku todella hieno koirayksilö.
Sukulaisuusaste kertoo kuinka suuri osa yksilön perimästä on yhteistä jonkin toisen yksilön kanssa. Sukusiitosasteen lukema nolla saadaan kun paritettavat yksilöt eivät ole lainkaan sukua toisilleen. Mitä läheisempää sukua vanhemmat ovat sitä lähemmäs lukua 1 (100%) sukusiitosaste nousee. Täydellinen samanperintäisyys eli homotsygotia ei kuitenkaan ole mahdollista (ellei kyseessä ole kloonaus tai sitten identtiset kaksoset). Vaikka paritettaisiin keskenään täyssisaruksia ja samaa jatkettaisiin, niin 10 sukupolven päästä ss-aste olisi yli 90% mutta silloinkaan ei oltaisi luvussa 100%.
Sukusiitoksella saadaan aikaa hyviä tuloksia mutta sillä on myös ongelmansa. Parittamalla läheistä sukua olevia yksilöitä keskenään, todennäköisyys sille, että muodostuu haitalliset, resessiivisten geenien suhteen homotsygootteja yksilöitä, kasvaa. Tällöin myös ressiivisten perinnöllisten sairauksien esiintyminen lisääntyy. Toinen ongelma on, että sukusiitoksella ei saavuteta mitään hyötyä koska sukusiitetty jälkeläinen voi olla vain korkeintaan niin hyvä kuin mitä sen suku on, tai se koira johon se on linjattu. Tällä tavalla jalostamalla saadaan kyllä kasvatettua hyviä koiria, mutta kasvatus ei etene. Ei tapahdu edistymistä, sillä uusia geenejä ei tule ulkopuolelta  parantamaan perimää. Eli herääkin kysymys: onko rodunjalostuksen kannalta sukusiitos hyväksi vai haitaksi?

3.2  Ulkosiitos ja  geenipareista

Ulkosiitoksella tarkoitetaan sitä, että yritetään valita kumppanit jotka eivät ole sukua toisilleen. Kun tehdään linja- ja sukusiitosta voidaan osapuolet valita suvun perusteella. Mutta ulkosiitoksessa pitää katsoa enemmän koirien omaa rakennetta, luonnetta ja muita ominaisuuksia. Kun parituksen tulos on ulkosiitetty, sen perimä on heterogeenisempi. On vaikeampi arvioida mikä on lopputulos.
Yksilöhän saa kromosomeistaan toisen emältään ja toisen isältään. Eli samaa ominaisuutta koodaa geenipari, jossa on kaksi alleelia. Ne voivat olla joko samanlaisia tai erilaisia. Jos alleelit ovat samanlaisia geenipari on homotsygootti, jos taas erilaisia pari on heterotsygootti. Ominaisuuden aiheuttava geeni voi olla dominoiva, jolloin parissa tarvitaan vain yksi tällainen geeni, jotta kyseinen ominaisuus ilmenee jälkeläisessä. Jos taas alleeli on resessiivinen eli väistyvä tarvitaan homotsygootti geenipari, jotta tämä ominaisuus ilmenisi jälkeläisessä.
Geenipareista periytyy jälkeläisellä vain toinen puolisko. Jos paritetaan sukusiitettyjä yksilöitä on todennäköisempää, että kummallakin vanhemmalla esiintyy samassa geenissä samanlainen alleeli kuin toisella osapuolella. Tällöin myös jälkeläinen saa kyseisen ominaisuuden todennäköisemmin. Kaukaista sukua olevia yksilöitä paritettaessa tapahtuu ns. heteroosi. Heteroosin tuloksena saatu jälkeläinen on parempi kuin vanhempiensa keskiarvo. Lisäksi se on elinvoimaisempi kuin samaa sukua olevien koirien jälkeläinen. Heteroosilla on kuitenkin ongelmansa. Se laimenee sukupolvi sukupolvelta ja sen lisäksi geneettinen vaihtelu suurenee. Tavoitteena heteroosissa on, että johonkin ominaisuuteen vaikuttavassa geeniparissa muotoutuisi heterotsygoottinen geenipari, jossa edullinen alleeli olisi dominoiva. Tämä vaikutus ei kuitenkaan periydy seuraavalle sukupolvelle, sillä geenipari ei voi siirtyä kokonaisena seuraavalle sukupolvelle. Lisäksi geneettisen vaihtelun kasvaessa on myös vaikeampi ennustaa mitä ominaisuuksia siirtyy jälkeläisille. Kaksi hyvää ja ulkomuodoltaan samanlaista koiraa voi tuottaa pentueellisen yksilöitä, jotka ovat hyvinkin erilaisia toistensa kanssa.
Jonkun tietyn ominaisuuden jalostamisessa ulkosiitos on huono menetelmä. Mutta jos halutaan vain laajentaa geenipohjaa tällöin ulkosiitosta kannattaa tehdä.