takaisin

Gööttien luonnetestituloksia vuosilta 1994-2004

Alustavia tuloksia vuodelta 2005...       

Gööttejä on testattu vuosien 1994 ja 2004 välisenä aikana 43 kappaletta. Uroksia koirista on ollut 24 ja narttuja 19 kappaletta, eli uroksia on luonnetestattu narttuja enemmän.

Luonnetesti koostuu 8 osa-alueesta ja testin lopuksi suoritettavasta ampumaosuudesta, jolla testataan koiran laukauspelottomuus. Eri osa-alueilla on erilaiset kertoimet. Osa-alueiden II ja III kertoimena on 1, alueen VII kerroin on 8, IV kerroin on 10,  I, VI ja VIII kerroin on 15 ja tärkeimmän kohdan eli kohdan V kerroin on 35. Koiran luonne arvostellaan osa-alueittain ja joka osiosta koiralle annetaan pisteitä väliltä -3 - +3 ja osion kokonaispisteeksi tulee koiran saama pistemäärä kerrottuna kyseisen osion kertoimella. Laukauspelottomuudesta ei anneta pisteitä vaan koira saa merkinnän väliltä (+,--) , jotka vastaavat reaktioita (paukkuvarma, laukausarka).
[taulukoiden alta löytyy selitykset merkeille]

Alla on sekä urosten että narttujen pistemäärät osioittain sekä yhteenveto molempien sukupuolten tuloksista. Urosten ja narttujen pisteet ovat melko samanlaisia, kun verrataan mihin kohtaan eniten pisteitä on kertynyt. Ainoa selvä ero on kohdassa I eli toimintakyvyssä. Nartuilla suurin arvo on kohdassa +1 kun taas uroksilla se on kohdassa -1. Eli nartut näyttäisivät olevan toimintakykyisempiä kuin urokset. Lisäksi uroksilla esiintyy narttuja enemmän negatiivisia arvoja. Urosten keskimääräinen luonnetestitulos on 132 p kun taas narttujen vastaava on 145 p. Enemmistö koirista näyttäisi olevan joko laukausvarmoja tai -kokemattomia.

Keskiarvotulokseksi saadaan 137,7 p eli 138 p. Mutta jos katsotaan eri osioista saatuja pistemääriä ja lasketaan siitä ns. rodun tyypillinen tulos (mihin kohtaan eniten koiria on jakautunut) niin tyypillinen rodun edustaja saa seuraavanlaisen luonnetestituloksen:

+1, +1, +1, +2, +1, +3, +1, +3,   +   eli  +170 p  ja  laukausvarma      (pistemäärien selitys)

(Osiot: toimintakyky, terävyys, puolustushalu, taisteluhalu,  hermorakenne, temperamentti, kovuus, luoksepäästävyys, laukauspelottomuus)

Urokset -3 -2 -1 1 2 3
I   1 12 9 2  
II        18   6
III     2 12 1 9
IV 1 1 3   13 6
V     2 21 1  
VI   1   4 9 10
VII   5   12   7
VIII         3 21
laukauspelottomuus + ++ +++ − −  
  13 4   3    



Nartut -3 -2 -1 1 2 3
I     6 12 1  
II       15 1 3
III     1 10 1 7
IV     5   10 4
V       18 1  
VI       3 4 12
VII   4   12   3
VIII         4 15
laukauspelottomuus + ++ +++ − −  
  11 6   1    

HUOM!
  Osa koirista on testattu aikana jolloin laukausvarmuus testattiin yhden osion sisällä eikä erillisenä osiona kuten nyt. Siksi laukauspelottomuus - kohdassa ei lukumäärät täsmää !

Yhteensä -3 -2 -1 1 2 3
I 0 1 18 21 3 0
II 0 0 0 33 1 9
III 0 0 3 22 2 16
IV 1 1 8 0 23 10
V 0 0 2 39 2 0
VI 0 1 0 7 13 22
VII 0 9 0 24 0 10
VIII 0 0 0 0 7 36
laukauspelottomuus + ++ +++ − −  
  24 10 0 4 0  

(+ laukausvarma, ++ -kokematon +++ paukkuärtyisä, - laukausaltis, -- -arka)


pistemäärä

U

N

15

56

31

71

62 116
69 123
71 127
71 127
110 128
110 140
116 148
123 150
129 150
130 154
135 155
144 158
155 170
166 170
171 173
174 188
174 248
181 145
184  
198  
198  
250  
132  

Pistemäärien vertailua

Vasemmalla on kaksi taulukkoa: urosten ja narttujen saavuttamat pistemäärät luonnetestissä. Alimpana kummassakin sarakkeessa on sukupuolten keskiarvotulokset. Urosten suurin pistemäärä on 250 p ja narttujen 248 p. Uroksista 6 kappaletta (25 %) on saanut alle +75 p (hyväksytyn luonnetestin raja palveluskoiraroduille) kun taas nartuista vain 2  (10,5%) on jäänyt 75 pisteen rajan alle.

Kahdeksan urosta on saanut pistemääräkseen yli sukupuolensa keskiarvotuloksen, nartuista vastaavan tuloksen on saanut 11 koiraa. Eli nartut suorittavat luonnetestin suhteessa uroksia paremmin. Urosten keskiarvotulosta heikentää kaksi alhaista luonnetestitulospistemäärää. Nartuilla näitä todella alhaisia tuloksia ei ole.

Kun katsotaan kaikkien koirien (erottelematta sukupuolta) rodulle typpillisen edustajan tulosta  (170 p) niin narttuja on vain 5 kpl (26%) jotka ovat joko saaneet tämän pistemäärän tai enemmän. Uroksista 8 kpl (33%) on saanut suuremman pistemäärän. 

Testatuista uroksista 50% koirista saa luonnetestipistemäärän joka on välillä 110 - 174 p. Nartuilla vastaavat rajat ovat 127 - 170 p. Vaihteluväli uroksilla on 64 pistettä, nartuilla 43 pistettä. Urosten tulokset siis vaihtelevat narttujen tuloksia enemmän.