Takaisin

Luonnetestitietokanta

    LUONNETESTI   Yleistä

Luonnetestiin osallistumisen edellytyksiä ovat:

- Koira on rekisteröity SKL:n koirarekisteriin (monirotuisia ei testata)

- Koira on täyttänyt kaksi vuotta, muttei vielä 7 vuotta.

- Koira on tunnistusmerkitty

- Rekisterikirja on testitilaisuudessa mukana.

Luonnetestissä kaksi tarkoitukseen koulutettua tuomaria arvioi koiran käyttäytymistä erilaisissa sille aiheutetuissa normaalista poikkeavissa tilanteissa.

Testissä saa arviot koiran luonteesta seuraavien ominaisuuksien osalta:




 TOIMINTAKYKY
 Tämä ominaisuus on lähinnä rinnastettavissa inhimilliseen käsitteeseen  "rohkeus". Testissä tarkkaillaan ennenkaikkea koiran kykyä  järjestelmälliseen toimintaan hämmennyttyään tai pelästyttyään.
 TERÄVYYS
 Tämä ominaisuus kertoo miten herkästi koira reagoi aggressivisesti  tuntemattomaan uhkaajaan.
 PUOLUSTUSHALU
 Tällä arvosanalla kuvataan koiran synnynnäistä halua puolustaa uhattua  laumaansa (ohjaajaansa).
 TAISTELUHALU
 Taisteluhalu on koiran synnynnäinen halu leikkimieliseen kamppailuun.  Esimerkiksi monelle koiralle mieluisat riepotusleikit perustuvat tähän  palveluskoirille tyypilliseen ominaisuuteen.
 HERMORAKENNE
 Tämä testin tärkein arvosana kuvaa koiran hermojen  kokonaiskestävyyttä ja se näkyy testissä koiralle aiheutettujen  paineiden sietokykynä.
 TEMPERAMENTTI
 Tämä arvosana kuvaa koiran kykyä havannoida ja osallistua ympäristönsä  tapahtumiin, sen vilkkautta.
 KOVUUS
 Koiran kovuudella tarkoitetaan koiran taipumusta muistaa epämiellyttäviä  tapahtumia. Pehmeä koira ei kerran pelästyttyään enää vapaaehtoisesti  palaa uudelleen samaan tilanteeseen, kun kova koira taas unohtaa  tapahtuneen heti, eikä "muista" tapahtumapaikkaa mitenkään.
 LUOKSEPÄÄSTÄVYYS
 Tämä arvosana kuvaa koiran suhtautumista vieraaseen, ystävälliseen  ihmiseen. Optimitilanteessa koiran tulisi suhtautua tuttavuutta tekevään  ihmiseen ystävällisesti ja avoimesti, kuitenkaan mielistelemättä tätä.

Viimeisenä testataan LAUKAUSPELOTTOMUUS.

Kaikki kohdat arvostellaan erikseen, pisteitä voi saada  -3,-2,-1,1,2,3  poikkeuksena LAUKAUSPELOTTOMUUS, joka arvostellaan joko  +  tai  - . Eri testialueilla on eri kerroin, joka kertoo testattavan ominaisuuden tärkeyden.

Koira saavuttaa hyväksytyn tuloksen, kun testn loppupistemäärä on vähintään +75 ja koira on saanut vähintään arvosanan +1 terävyydestä, hermorakenteesta, luoksepäästävyydestä ja laukauspelottomuuden arvosana on  + .


(Lainaus : Jorma Lankinen 1998-2002.  Suomalainen luonnetesti.  Luonnetestin esittely.  Luonnetestisäännöt ja arvosteluohje.  Yleistä testistä.)