KRYPTORKISMI eli salakiveksisyys, piilokiveksisyys

Eläinlääketieteessä kryptorkismilla tarkoitetaan tilaa, jolloin toinen tai molemmat kivekset ovat jääneet vatsaonteloon tai nivuskanavaan laskeutumatta kivespussiin kuten normaalisti tulisi tapahtua. Vaikkakaan kiveksiä ei havaita, kyseessä ei kuitenkaan ole anorkidismi, vaan kivekset eivät ole laskeutuneet normaaleille paikoilleen. Synnynnäinen anorkia tarkoittaa todellista kivesten puuttumista, silloin kiveksiä ei ole olemassakaan. Monorkia on yhden kiveksen puutos. Kryptorkidi voi olla  yksipuolinen (yksi laskeutunut kives) tai molemminpuolinen (kumpikaan ei ole laskeutunut). On mahdollista, että jotkut kryptorkidiurokset ovat joko anorkideja tai monorkideja, mutta useinkaan mitään yritystä ei ole tehty puuttuvan/puuttuvien kivesten paikantamiseksi, joskin on todennäköistä, että nämä tilat ovat koiralla harvinaisia. Toispuolisesti kivesvikainen koira voi jättää jälkeläisiä, mutta molemminpuolisesti kivesvikainen on sitävastoin steriili. On jonkin verran näyttöä sille, että kivesten tuhoutumista tapahtuu ennen syntymää ja tällöin on kyseessä jonkun lääkeaineen vaikutus. Voidaankin olettaa, että lääkeaineilla voi olla kivesten kehittymistä estävä vaikutus. Koiralle itselleen kivesviasta ei ole muuta haittaa paitsi laskeutumattoman kiveksen lisääntynyt kasvainriski ja joskus kasvainten yhteydessä voidaan todeta myös ihomuutoksia ja karvanlähtöä, ihon lisääntynyttä pigmentoitumista ja nisien kasvua. Kun kives kasvaimineen poistetaan oireet tavallisesti häviävät. Jos koira on kivesvikainen se olisi syytä kastroida kasvainten välttämiseksi.

Vielä ei tarkoin tunneta syytä kivesvikaisuuteen. Kivesvikaisuutta esiintyy myös muista kuin perinnöllisistä syistä. On oletettu, että mekaaniset syyt, kuten nivuskanavien virheellinen rakenne, tai jokin vika jänteessä, johon kives on kiinnittynyt, voisivat olla syynä. Myös hormonaaliset ja ravitsemukselliset tekijät voivat vaikuttaa. Kivesten epäonnistunut laskeutuminen kivespusseihin on kehityshäiriö, johon voi olla syynä liian suuri kives, liian kireä nivusrengas tai liian lyhyt siemenjohdin tms. Tässä yhteydessä on kuitenkin tärkeää huomioida geneettiset syyt ja perinnöllisyyden mekanismi. Kivesvikaisuuden periytyvyyttä ei voida kiistää. Moni on väittänyt, että kyseessä on sukupuoleen kytkeytynyt, resessiivinen (peittyvä) periytyminen, toiset taas ovat väittäneet, että kivesvikaisuuteen ei vaikuta vain yksi geenipari, vaan kaksi geeniparia. Tämä teoria mahdollistaisi yhdeksän erilaista genotyyppiä, joista viisi osaltaan liittyisi kivesvikaisuuden periytymiseen. Koiran kohdalla useimmat tutkijat ovat päätyneet resessiiviseen periytymistapaan, mutta se ei välttämättä tarkoita yksinkertaista periytymismekanismia. On selvää, että kivesvika on periytyvää, mutta sen genetiikka on edelleen epäselvää. Mahdollista on myös polygeeninen periytymistapa, silloin tilan syntyyn vaikuttaa useampia geenejä ja näiden yhdistelmiä. Myöskin se, miksi osalla uroksista vika on molemminpuolinen ja toisilla vain yksipuolinen, viittaa siihen, että geenejä on useampia ja periytyvyyteen vaikuttaa useita ulkopuolisiakin modifioivia tekijöitä. Kromosomaalisten häiriöiden on osoitettu myös olevan kivesvikojen syynä. Näiden esiintyminen on kuitenkin erittäin harvinaista koiraeläimessä.

Kivesvika on vajavuus koiralla ja siten poikkeama normaalista. Molemminpuolinen kivesvika on pienempi ongelma, sillä sellaiset urokset ovat steriilejä ja siten geneettisesti kuolleita. Yksipuoliset kryptorkidit ovat fertiilejä, mutta yleisestä käsityksestä poiketen niillä on alentunut fertiliteetti. Sukupuolivietti on myös heikommin kehittynyt, samoin siemennesteen tilavuus on pienempi ja elävien siittiöiden tiheys, liikkuvuus ja prosentuaalinen osuus on yleensä alempi kuin normaaleilla uroksilla. Kivesvian vastustaminen on täten perusteltua. Käytännössä tämä tarkoittaa ensisijaisesti, että kivesvian yleisyys rodussa on tunnettava, koska ilman tätä tietoa ei voida aavistaakaan ongelman laajuutta. Kyseessä on peittyvä tekijä, joka aiheuttaa vian. Nartuista on hankala tietää ovatko ne vian kantajia, koska vika ei niissä ilmene. Eli on keskityttävä uroksiin. Vallitsevien säännösten mukaisesti emme voi käyttää kivesvikaista urosta siitokseen. Mutta ilmiasultaan terveet jalostukseen käytettävät urokset voivat olla heterotsygootteja kantajia (niillä on siis perintötekijöissään tämän ominaisuuden sekä normaali että sairas osanen). Jos vikaa on laajalti on kaikkien kantajien (yksilö, joka on tuottanut viallisen jälkeläisen) hylkääminen olla vaikeaa. Väliaikaisesti vikaa saattaa esiintyä runsaammin ja syynä voi olla, että jokin runsaasti käytetty uros, joka on vian kantaja, saa liian suuren merkityksen jalostustyössä. Koska vian perinnöllisyyttä ei tarkoin tunneta ja se voi olla hyvinkin monimutkainen, emme voi arvioida mitkä koirat ovat kantajia. Koska kaikilla yksilöillä on suurempi tai pienempi mahdollisuus olla vian kantajia ne voivat myös levittää vikaa edelleen. Ainoa tapa vastustaa vikaa on olla toistamatta yhdistelmää, jossa vikaa on esiintynyt ja käyttää harkintaa mikäli sitä esiintyy satunnaisesti. Läheistä sukusiitosta on myös hyvä välttää.