Rodun historiaa

RODUSTA

RODUN HISTORIAA

Pystykorvaryhmästä (FCI ryhmä 5) löytyy pieni ja terhakka rotu, joka harvoin jättää vastaantulijoitaan täysin kylmäksi. Kyseessä on länsigöötanmaanpystykorva, jonka pieni koko, mutta ison koiran olemus sekä positiivisen innokas ja ystävällinen asenne herättävät usein mielenkiintoa ja ihastusta sekä kysymyksiä etenkin koirarotuja tarkemmin tuntemattomissa ihmisissä. Nykypäivänä, ihmisten asuessa kaupungeissa, pienten rotujen kysyntä on lisääntynyt ja myös gööttien rekisteröintimäärät ovat olleet nousussa. Rodun vuosittaiset rekisteröintimäärät ovat viime vuosina olleet 100:n molemmin puolin.

ALKUAJAT

Virallisesti hyväksyttynä rotuna länsigöötanmaanpystykorva on ollut vuodesta 1943 alkaen, mutta näiden matalajalkaisten pikkupaimenten historia juontaa juurensa huomattavasti pitemmälle, aina viikinkiaikoihin asti.

Lyhytjalkaisena ja pitkänomaisena pystykorvana länsigöötanmaanpystykorva muistuttaa niin paljon welsh corgia, ettei yhtäläisyys ilman sukulaisuussuhdetta voi olla sattumaa. Sukulaisuudesta on olemassa kaksi teoriaa: joko viikingit veivät koiria nykyisen Ruotsin alueelta Brittein saarille, josta niistä kehittyi nykyinen corgi tai sitten päinvastoin. Nykyaikana kynologian asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että rotu on peräisin Ruotsista. Aikoinaan on rodun myös oletettu olevan jämtlanninpystykorvan kääpiömuoto.

KANSALLISKOIRA

Länsigöötanmaanpystykorva on ikivanha ruotsalainen kansalliskoirarotu, jolla on pitkä historia pihakoirana länsigöötanmaalla ja Skånessa. Uskollisena ja avuliaana toverina siitä on ollut suuri apu pihapiirissä sen toimiessa kaiken kaitsijana. Se on mm. pitänyt silmällä talon kanoja kettujen varalta, pyydystänyt rottia, vahtinut lapsia ja ilmoittanut vieraiden tulon haukkumalla. Länsigöötanmaanpystykorvan erikoisalana on kuitenkin ollut lehmien paimentaminen näykkimällä niitä kintereistä ja näin ohjailemalla niitä haluttuun suuntaan. Matalajalkaisena koirana sen on ollut helppo suojautua lehmien potkuilta painautumalla salamannopeasti maahan. Länsigöötanmaanpystykorva on varsin itsetietoinen ja toimintakykyinen rotu. Kerrotaan, että eräskin vanha maanviljelijä vei aamuisin lehmänsä laitumelle länsigöötanmaanpystykorvansa kanssa, näytti koiralle sallitun alueen rajat ja jätti koiran yksin päiväksi paimentamaan laumaa. Iltalypsyn aikaan hän sitten vihelsi pihalta koiralleen, joka toi lehmät takaisin navettaan.

Nämä matalaraajaiset töpöhäntäiset pikkukoirat olivat niin yleisiä maatalojen pihapiireissä, erityisesti Varan alueella, ettei niihin sen erityisemmin kiinnitetty huomiota. 1940 -luvulle tultaessa koirien lukumäärä oli kuitenkin selvästi vähentynyt ja rotu olisi saattanut kokonaan kuolla sukupuuttoon ilman kreivi Björn von Rosenia, joka otti asiakseen rodun säilyttämisen ja kannan elvyttämisen. Keväällä 1942 hän laittoi lehteen ilmoituksen, jossa hän kuvaili kyseessä olevan koiratyypin tiedustellen olemassa olevia yksilöitä pyytäen ilmoittamaan niistä itselleen. Vastaajien joukossa oli rehtori Karl-Gustaf Zettersten, jonka oma koirarotu oli tuolloin skotlanninterrieri. Vannoutuneena eläinystävänä hän oli kulkenut paljon hevos- ja karjamarkkinoilla, nähnyt länsigöötanmaanpystykorvia, ja ihastunut niiden työskentelyyn ja toimintakykyyn karjan kanssa. Hän otti yhteyttä von Roseniin kertoen voivansa auttaa tätä löytämään kyseessä olevia koiria, joiden olemassaolosta myös hänen opettamansa koululaiset tiesivät kertoa.

PELASTUSSUUNNITELMA

Kesällä 1942 von Rosen ja Zettersten laativat suunnitelman, miten mahdollisten jalostukseen soveltuvien yksilöiden etsintä aloitettaisiin. He päätyivät toteuttamaan ristiretken pyöräilemällä ympäri Varan seutua ja vierailemaan ensisijaisesti lehti-ilmoituksiin vastanneiden luona. Tuumasta toimeen. Muutaman kesäviikon aikana nämä kaksi herraa pyöräilivät talosta taloon aluksi melko mitättömin tuloksin, kunnes heidät ohjattiin maanviljelijä Anderssonin tilalle. Sieltä löytyi tuolloin 12 -vuotias narttu Topsy, joka sopi luotuun ihannemielikuvaan kuin valettu. Vaikka se oli jo vanha ja siinä näkyi useiden pentueiden jättämät jäljet, oli hyvätyyppinen ja hyvärakenteinen, vahvaluustoinen ja kaunispäinen harmaa töpöhäntä. Juuri Topsyä Björn von Rosen käyttikin mallina luodessaan samana syksynä rotumääritelmäehdotusta Ruotsin Kennelklubille. Tuolloin rotu nimettiin svensk vallhundiksi, mikä sittemmin vuonna 1953 muutettiin nimeksi västgötaspets. Rotumääritelmää on muuteltu pariin otteeseen vuosien saatossa. Viimeisin muutos on tehty vuonna 2000.

VIRALLISTAMINEN

Pyöräretken saaliina löydetyille kuudelle koiralle järjesti Ruotsin Kennelklubi ilmaiset matkat Göteborgin näyttelyyn vuonna 1942. Koirat arvioinut kollegio valitsi sieltäkin Topsyn yksimielisesti mallikoiraksi rodulle. Jalostukseen käytettäväksi se oli liian vanha, mutta onneksi sen jälkeläisiä oli käytettävissä. Eräs tärkeimmistä kantanartuista olikin Topsyn tytär Tessan, joka on löydettävissä useimpien tämän päivän gööttien taustoista. Göteborgissa esiintyneistä kuudesta yksilöstä vain yksi oli uros. Sekin kivesvikainen (jota tuolloin ei tosin katsottu esteeksi jalostuskäytölle), runsasturkkinen ja selvästi suurempi kuin muut, eli ei mikään ihanneyksilö, mutta josta kuitenkin sai tulla rodun kantaisä. Tähän Mopsen -nimiseen urokseen voidaan kaikkien länsigöötanmaanpystykorvien sukujuuret jäljittää.

UUSI ROTU

Rodun virallistamisen jälkeen vuonna 1943 alkoivat ihmiset kiinnostua uudesta rodusta. Aluksi suuri osa kasvattajista oli maanviljelijöitä, jotka kasvattivat koiria l Jampen ähinnä niiden paimennustaipumusten vuoksi. Länsigöötanmaanpystykorvat kävivätkin 1940 -luvulla ahkerasti paimennuskokeissa. Bordercollieiden tulo Ruotsiin vähensi kokeisiin osallistuvien länsigöötanmaanpystykorvien määrää. Bordercolliet olivat erilaisen paimennustyylin omaavina ja lampaisiin erikoistuneina ylivoimaisia kokeissa eikä pian enää kukaan uskaltanut ilmoittaa pientä nautakarjapaimenta kilpailemaan niiden kanssa. 1970 -luvulla ei paimentavia länsigöötanmaanpystykorvia enää juuri ollutkaan, vaan suurin osa koirista toimi pelkästään seura- ja näyttelykoirina. Länsigöötanmaanpystykorvan paimennusvietti on kuitenkin vielä säilynyt sukupolvelta toiselle ja tänäkin päivänä on muutamia lehmiä ja lampaita paimentavia gööttejä Suomessa ja Ruotsissa sekä myös Englannissa. Ruotsissa gööteille järjestetään paimennuskokeita, joihin osallistuu useita koiria joka vuosi.

NYKYPÄIVÄÄ

Ensimmäinen länsigöötanmaanpystykorva lienee tullut Suomeen 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 1966 on Suomessa rekisteröity yksi rodun edustaja. Saman vuoden voittaja (V-66) on ollut vuonna 1964 Ruotsissa syntynyt uros, joka oli myös Suomen muotovalio. Vuodesta 1966 vuoteen 1988 ovat vuosittaiset rekisteröinnit Suomessa olleet 1- 17 koiraa. Vuodesta 1989 ovat rekisteröinnit kasvaneet tasaisesti. Vielä nykypäivänä Suomeen tuodaan koiria lähinnä Ruotsista, mutta myös muualtakin. Tuontimäärät ovat olleet pieniä, alle 10 koiraa vuodessa. Koirien matkustuksen tultua helpommaksi on narttuja alettu käyttää astustusreissuilla ulkomailla. Myös suomalaisten koirien vienti on lisääntynyt.

Suomen lisäksi rotu on löytänyt tiensä myös muualle maailmaan ja ihmisten sydämiin. Gööteille omistautuneita kasvattajia löytyy ainakin Norjasta, Tanskasta, Iso-Britanniasta, Hollannista, Ranskasta, Belgiasta, Sveitsistä, Irlannista, Uudesta-Seelannista, Australiasta ja Yhdysvalloista. Göötti on löytänyt kannattajia myös harrastuspuolella. Rotu sopii hyvin sekä tokoon että agilityyn. Varsinkin agilityssä göötti pystyy kilpailemaan maailman parhaiden koirien kanssa. Göötti on jopa ollut kilpailemassa agilityn MM-kilpailuissa. Pitkälle on pieni navettakoira päässyt!

lähde: Länsigöötanmaanpystykorvat-västgötaspetsen ry : "Rodun historiaa"

Kuvat otettu SKV:n kotisivuilta copyright Special Klubben för Västgötaspets