MH-testi, koiran luonnekuvas

Yleistä testistä

MH-testi eli "mentalbeskrivning hund" on suunniteltu kuvantamaan koiran mentaliteetin eri alueita. Kyseessä ei ole varsinainen luonnetesti vaan ns. "mentaliteetti statuksen" mittaaminen ja testi vaaditaankin  olevan suoritettuna kaikilta käyttökokeisiin osallistuvilta koirilta hyväksytysti Ruotsissa. Kyseinen testi on rakennettu siten, että se on melko tarkasti toistettavissa samanlaisena eri ympäristöissä. Testin on osoitettu olevan pätevä (Kenneth Svartbergin väitöskirja 2003, Personality in Dogs) tiettyjen keskeisten persoonallisuusprofiilin piirteiden, kuten vaikkapa "rohkeus", hahmottamiseen koirilla, ja testin tulokset yleensä ovat melko hyvin ennustettavissa kokeesta toiseen samalla koiralla eri aikoina. Tietyt persoonallisuuspiirteet koiralla, kuten ihmiselläkin ovat tavallisesti stabiileja ajan funktiona.

Testi ei mittaa vain koiran käyttöominaisuuksia, jotka antavat osviittaa suoriutumispotentiaalista käyttökokeiden eri osa-alueilla, vaan myös antaa kuvan siitä, millainen koira on aivan tavallisissa arkipäivän tilanteissa sekä monissa varsinaisen käyttökoiraurheilun ulkopuolelle luettavissa harrastustilanteissa. Näin ollen testi onkin erinomainen työkalu käytettäväksi myös ns. käyttökoirarotujen ulkopuolelle luokiteltavien koirarotujen jalostustyössä.